Hyviä ja huonoja uutisia (ja pientä toivon kipinää)

Aloitetaan hyvistä. Eilen Lohjalla tultiin taas toiseksi (2/26) helppo B:3 luokassa prosentein 60,46. Maneesi, jossa rata ratsastettiin, oli todella haastava. Oma valmentaja sanoikin, että jos siellä saa ehjän tuloksen niin saa kyllä olla tyytyväinen. Maneesi oli molemmista päädyistä auki: toisella puolella oli verryttelymaneesi ja toisesta päästä näkyi suoraan parkkipaikalle, jossa oli välillä aikamoinen härdelli. Lisäksi toisella pitkällä sivulla oli avonainen ovi, jonka suussa istui kuuluttaja äänentoistolaitteineen. Maneesi itsessään oli melko pimeä, joten kaikista avonaisista ovista tulvi todella kirkas keväinen aurinko sisään - kontrastit olivat siis suuret.

Tulee hieman taiteellisia kuvia, kun unohtaa säätää kameran asetukset. :D Kuva verryttelystä.

Aku oli verkassa ihan hyvä, ei mitenkään paras mahdollinen muttei menossa mitään varsinaista ongelmaakaan ollut. Verkkamaneesin puolin oli valoisa ja kiva. Radan puolelle mennessämme Aku selkeästi jännittyi, ja esimerkiksi tuomaripääty ja kuuluttaja olivat aika kauhistuttavia. Se ei kuitenkaan jäänyt (onneksi) kyttäämään niitä ensi ihmetyksen jälkeen. Sen verran sitä silti jännitti, että yleisilme jäi jähmeäksi ja hitaaksi. Ravi oli ihan ok ja käyntipätkät onnistuivat, mutta laukka kärsi jännityksestä eniten. Se ei vain kerta kaikkiaan pyörinyt ei mitenkään päin... Saatiin kuitenkin rikkeetön rata. Siitä olen tyytyväinen, että vaikka Akua ahdistikin siellä maneesissa, niin se ei kuitenkaan valahtanut toimintakyvyttömäksi niinkuin viime kaudella kävi muutamaan kertaan. 

Tuomarin linja oli todella tiukka seurakisoiksi, mutta se säilyi läpi koko luokan, joten mitään ongelmaa ei ollut. Laukkaohjelmasta tuli melkein poikkeuksetta 5,5, koska todellakaan laukka ei pyörinyt. Sisääntulosta saimme 8 (!!) ja lopputerveydyksestä 7. Sisääntulot ovatkin olleet yleensä yksi meidän bravuureita ja jos ratsastan itse tarkasti, niin saamme lähes poikkeuksetta hyviä numeroita. Käyntipätkät olivat 6,5 arvoisia, erityisesti vapaasta käynnistä pitkin ohjin saimme kiitosta (käynti on ehdottomasti Akun vahvuus). Mutta kyllä oli tiukkaa arvostelua, ja pisteitä ei tosiaan sadellut, jos tahti tai muu asia oli pielessä. Tuomari kuitenkin kommentoi jokaiseen kohtaan, josta antoi ala-arvoisen. Vain kolme ensimmäistä sai yli 60% tuloksen luokassa.

Suorituksemme jälkeen menimme suoraan toiselle sijalle ja siitäpä alkoi parin tunnin odottelu.. Starttasimme neljäntenä ja luokassa ratsasti tosiaan 26 ratsukkoa. Lopulta kukaan ei kiilannut edellemme, ja nappasimme kauden toisissa kilpailuissa taas sinisen ruusukkeen (ikuiset kakkoset ;). Maneesi oli todellakin haaste, sillä moni ratsu sai hirveitä kilareita kesken radan tai muuten vain säikkyi.

Mutta sitten niihin huonoihin uutisiin...

Aku oli nautiskellut päiväheiniään sen pari tuntia trailerissa aivan tyytyväisenä. Otimme poitsun ulos palkintojenjakoa varten (joka lopulta olikin ilman hevosta...). Kaikki oli täysin normaalia, kunnes otin verkkakentällä pari raviaskelta. Pysäytin siihen ja huusin tallilta mukaan lähteneelle hoitajalleni, että nyt on jotain pielessä. Aku ontui.

Mietin, että tämä ei ole todellista. Äskön radalla täysin puhdas, sitten pari tuntia seisonut traikussa syömässä heiniä (kaikki jalat olivat viimeisen päälle paketoitu pintelein ja putsein) ja sitten hevonen alkaa yhtäkkiä ontumaan. Tsekattiin kaviot, ei mitään. Kokelin uudestaan ja jep, selkeästi ontui oikeaa etujalkaa. Palkintojenjaossa yritin hymyillä ja olla iloinen, mutta fiilis koko sijoituksesta oli valahtanut jonnekin maneesin pohjalle... 

Ensimmäisenä mielessä oli tietysti pahin. Viime keväänä Akulla tulehtui jännetuppi, jonka takia se oli saikulla pari viikkoa ja sen jälkeen kuukauden ajan jouduttiin ensin varovasti kävelyttämään ja pikku hiljaa kokeilemaan kestääkö jalka. Ensimmäisenä tuli mieleen, että vanha vamma olisi taas alkanut reagoimaan, vaikkei jalassa näkynyt päälle päin muutosta... Kotimatka meni aika hiljaisissa tunnelmissa.

Tänään menin tallille hieman kauhunsekaisin tuntein. Oikeassa etusessa ei edelleenkään ollut minkäänlaista ulkoista muutosta normaaliin. Hain Akun tarhasta ja otin pari raviaskelta - sama juttu. Veimme muiden tallilaisten kanssa sen maneesiin paremmalle pohjalle. Käynnissä askel oli täysin symmetrinen, pienen pientä jäykkyyttä kaarroksissa. Ravissa se selkeästi könkkäsi, mutta tarkemmin katsottuna vika ei tuntunut olevan alhaalla vaan ylhäällä. Oikea lapa oli ihan jumissa ja Aku nosteli kinttuaan, kun lapaa sörkittiin ja hierottiin. Hieromisen ja venyttelyn jälkeen Aku ei oikeastaan enää ontunut, vaan ravi oli lähinnä vain epäpuhdasta. Muutaman reippaamman suoran ravipätkän, hieromisen ja venyttelyn jälkeen ravi koko ajan parani. 

Eli mitä todennäköisemmin vika ei ole vanhassa vammassa, vaan jumissa olevassa lihaksessa, mikä olisi todellakin hyvä juttu. Lihaksen saa helpommin kuntoon kuin jänteen tms.

Voin kertoa, että kyllä oli mieli maassa eilen. :D Itkeä tihrustin, että tässä se nyt oli ja ehdin jo miettiä, kuinka Akun ura oli siinä, kaikki työ mennyt hukkaan ja Aksulle katkera loppu teurastajan pyssystä tai ikuisen pullahevosen osa... Mutta en nyt vielä heitä kirvestä kaivoon, vaan katsotaan mihin suuntaan menee ensi viikolla. Soitamme hierojan hoitamaan ja mahdollisesti antamaan akupunktiota, joka on ennenkin auttanut lapojen jumitukseen. Tiedossa on nyt siis paljon kävelytystä tai selästä käsin oikein pitkää rentoa käyntiä eteen ja alas, hierontaa, venyttelyä ja jos näyttää hyvältä niin ravia, että saa itse venytettyä paikkoja auki. 

Toivotaan parasta.

:--D

Pikakuulumiset

Ilmeisesti viisi päivää ilman hevosia on ihan maksimi. Eilen aamulla astuessani ulos rappukäytävästä ensimmäinen asia, jonka näin, oli p*skakasa - keskellä Helsingin Pasilaa!? Hetken sitä ihmeteltyäni totesin naureskellen, että ei kai tässä auta kuin lähteä tallille Akuilemaan. <3

Hevosilla on kevättä rinnassa ja Iralla stressiä. Koulujutut puskee päälle ja ottaisin mielelläni useamman lisätunnin vuorokauteen (jos jollakin olisi ylimääräisiä, niin tarjouksia otetaan vastaan ;). Perjantaina on kuitenkin taas valmennus ja lauantaina suuntaamme Lohjalle seurakilpailuihin. Siellä ei valitettavasti ollut muita vaihtoehtoja kuin helppo c ja helppo b, joten menemme saman radan (B:3) kuin pari viikkoa sitten Karkkilassa. 

Fiilikset ovat kuitenkin ihan loistavat, koska ihana kevät! Aku nakuilee päivisin tyytyväisenä tarhassa ja paistattelee aurinkoa yhdessä Pikon kanssa. Eilen näin ensimmäiset leskenlehdet ja aurinko antaa rutkasti energiaa painaa menemään.

Ihanan keväistä viikkoa kaikille!

Tv-tähtöset Aku ja Piko

Viime kesänä tallillamme kuvattiin tv-sarjaa Toisenlaiset frendit. Jakso tuli ulos parisen viikkoa sitten ja on näkyvillä Yle Areenassa vielä kaksitoista päivää. Olen itse katsonut sarjaa pari jaksoa ja joka kerta löydän itseni hymy huulilta - ihan mahtavia tyyppejä! Suosittelen katsomaan. :)

Kyseisen jakson pääset katsomaan täältä.

Loistava aloitus kaudelle

Hitsit on hyvä fiilis!

"Mä tässä vähän söpistelen, niin saan lisää banaania!"

Olimme tänään Karkkilassa Team Kawerdan seurakisoissa starttaamassa kisakausi 2014. Tarkoituksena oli tosiaan saada vain sellainen hyvän mielen suoritus, sillä viime kaudella meininki radalla oli jatkuvasti jännittynyttä ja Akua selkeästi ahisti. Nyt ei ollut tietoakaan mistään jännittyneisyydestä, vaan Aku oli todella rento, tyytyväinen ja iloisen oloinen! Ihan mahtavaa. Annoin Akun kulkea hieman pidemmässä muodossa ja kun fiilis radalla oli niin loistava, en alkanut prässäämään sitä, vaan annoin vaan mennä. 

Koskaan ennen ei radalla olo ole tuntunut niin hyvältä kuin se tänään tuntui. Tästä on todellakin hyvä jatkaa, ja nyt kun olen saanut hyvän kokemuksen Akulle (ja myös itselleni), voi pikku hiljaa tavoitteita nostaa ja vaatia hevosta kulkemaan myös radalla kootumpana. Aion kuitenkin muistaa tämän päiväisen rennon meiningin ja huolettoman fiiliksen, koska se on varmasti meille se tärkein ja pitkälle kantavin voima.

Nopeasti suorituksemme jälkeen kuulutettiin tulos 65% ja paikka luokan johtoon. Kiikuimmekin paalupaikalla aina viimeisiin suorituksiin asti, kunnes yksi ratsukko ohitti meidät vaivaisella 0,68 % erolla. :D Joskus se on pienestä kiinni. Toinen sija tuli positiivisenä lisänä, mutta kaikista ylpein olen hyvästä fiiliksestä radalla.

Ja hyvästä fiiliksestä puheen ollen: kisajärjestelyt olivat ihan täysi kymppi. Ihmiset olivat mukavia ja ystävällisiä, buffetin tarjonta oli ihan mahtava, järjestelyt toimivat niin liikenteenohjauksessa kuin tulospalvelussa ja kaikin puolin kisat olivat todella onnistuneet. Ehdottomasti menemme Kawerdan järjestämiin kilpailuihin uudestaankin! :)

Loppuun muutamia kuvia radalta ja verkasta. © Maria Järvinen

Tajuamisia

Hiphei!

Kehittyminen, oppiminen ja yleisesti asioiden tajuaminen vaan on niin siistiä! Toissa viikolla opin yhtäkkiä istumaan (paremmin). Yhtäkkiä siinä ratsastellessani vain tajusin, että "ahaa! mun täytyy siis ajatella koko kropalla ja kokonaisella kropalla paino alas ja taakse". Kas kummaa, kun meno parani. Ihan uskomatonta! Ihan kuin joku pikkulapsi, joka pitkän ajan harjoittelun jälkeen yksi kaunis päivä vain ottaa ne ensimmäiset itsenäiset askeleensa.

Viime viikonlopun valmennuksessa taas hiffasin, miten suuri merkitys on hevosen kaulan ja suun rentoudella. Keskityimme siis siihen, että Akun täytyy rehellisesti rentoutua kaulastaan. Kaulalihas ei siis saa olla litteänä ja jännittyneenä, vaan sen pitää olla rento ja selkeästi erottua. Ja mikä ero kunnon rentoudella saatiin aikaiseksi, ihan huikea!

Tahtoo lisää tuollaisia hetkiä ja fiiliksiä! :D

Alla olevista kuvista huomaa, kuinka Aku normaalissa ravissakin "liioittelee" tuota etujalan liikettä. Kun tuosta saisi vielä liikkeen kohdistettua enemmän myös eteen, eikä vain ylös, niin menoon tulisi vielä enemmän näyttävyyttä. Ratsastaja taas voisi muistaa, että mites sen selän pitäisikään olla... (ei ainakaan noin notkolla. ;).

Loppuviikon suunnitelmissa on ratsastaa perjantaina Aku vain rennoksi eteen alas, lauantaina tulee valmentaja ja sunnuntaina suuntaamme Karkkilaan kauden ekoihin kilpailuihin. Päätimme valmentajan kanssa, että menen siellä helppo B:3 ohjelman. Tällä kaudella tarkoituksena on kilpailla helppo A -luokkia, mutta ottaen huomioon viime kauden vaikeudet, menen nyt alkuun vain tuon B:n. Viime kaudella Aku oli lähes joka radalla jännittynyt (johtuen ihan varmasti minun jännityksestä, vaikka en sitä tiedostanutkaan), joten nyt olisi tärkeää vain katsoa, miten saan Akun toimimaan nyt, saada hyvä fiilis ja onnistunut suoritus. Kisakuume on ihan valtava!

Alla lyhyt videopätkä viime sunnuntailta.

Moni on varmaan huomannut, että Facebookissa kiertää kaljahaasteen hevosversio. Meidätkin haastettiin, joten päätin vastata haasteeseen ja ratsastaa Akulla ilman satulaa ja suitsia. Ihan millä tahansa hevosella on moiseen hommaan todellakaan lähtisi, mutta Akuun luotan ja ihan hyvinhän (vauhdikkaasti) se meni! :)

Tässä nyt tällainen sekamelskapäivitys kuulumisista. Kouluhommia on tällä hetkellä vähän turhankin paljon, joten postauksia on tullut vähän harvemmin. Yritän sunnuntaina kisojen jälkeen ehtiä kirjoittamaan, miten kauden aloitus oikein sujui.

Toiveaihe: Akun ruokinta

Akun ruokinta

Akun ruokinta on hyvin yksinkertainen. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi moni menee niin sanotusti muodin mukana ja ämpäriin tungetaan ties mitä kaikkea "todella tarpeellista" miljoonista eri purkeista. Luonnossa hevonen syö ruohoa ja juo vettä - that's it. Suomessa hevonen ei kykene syömään sitä, mihin sen elimistö on aikoinaan rakentunu, joten jollain tapaa asiaa pitää kompensoida. Mutta oma näkökantani on se, että niin hevosten kuin ihmistenkin ravinnonsaannissa markkinointi, mainonta, huhupuheet ja trendit vaikuttavat ihan liian paljon. Ihmisillä tämä ilmenee helposti median välityksellä: ei ole kauaakaan aivan hullusta karppausbuumista. Nyt leivän myynti on taas kasvanut ja ihmiset tuntuvat unohtaneet koko ilmiön.

Mutta aiheeseen - mitä Aku siis syö? Heinää ja kauraa. Siinä ne tärkeimmät. Aku saa noin neljä litraa kauraa päivässä, ja itselläni on tapana antaa valmennusten jälkeen vielä yksi ylimääräinen litra. Tällä hetkellä treeneissä käymme jatkuvasti mukavuusalueen ulkopuolella ja Akulta vaaditaan enemmän kokoamista, enemmän voimaa ja enemmän jaksamista. Tämä kuluttaa, joten energiaa pitää saada kunnolla (vaikka Akulla on ihan omasta takaa sitä vararavintoa, josta rakentaa lihaksia ;) ). 

Heinän ja kauran lisäksi Aku saa iltaisin Chevinalia ja nivelten hoitoon mitan Synequinia (on muuten aivan loistava valmiste! Kallis kuin mikä, mutta ainut mikä oikeasti tehoaa). Sillon, kun itse käyn tallilla, laitan lisäksi Black Horsen kilpahevosten täydennysrehua (kivennäis-, vitamiini- ja valkuaisvalmiste) ja valkosipulia. Ja tietenkin iltaruokiin kuuluu monta monta porkkanaa!

Akun omistaja on tosiaan eläinlääkäri, joten luotan hänen näkemykseen siitä, mitä hevonen oikeasti tarvitsee ja mikä on ihmisen ihan omaa höpöhöpö-ajattelua. Toki Aku on suomenhevosena erittäin hyvä rehunkäyttäjä, joten sama kombo ei esimerkiksi jonkun puoliverisen kanssa toimisi ollenkaan. Ja jokainen hevonen on tietenkin yksilö ja ravinnontarpeet vaihtelevat paljon. Kuitenkin tällä on menty, ja tulokset ovat hyviä - lihaksia on tullut, Aku on pirteä, energinen ja hyvinvoivan oloinen.

Ainoa ongelma tällä hetkellä on kauran runsas läpitulo. Mutta tähänkin syy on selvillä: Aku on ihan hirveä ahmatti! Herra saa enemmän kauraa kuin tallin muut hevoset, mutta on silti ensimmäinen, joka saa iltaisin pöperönsä syötyä (ja korvat luimussa kehtaa vielä vaatia lisää). Se siis ahmii osan kauroista pureskelematta. Kokeilimme tänään silputa heinää ja porkkanoita kaurojen joukkoon, jotta sen olisi pakko pureskella. Tämä ainakin näytti toimivan, joten katsotaan miten jatkossa kauraa tulee läpi!

Nyt, kun kisakausi alkaa uhkaavasti lähestyä, kauppalistalla on taas elektrolyytit Akulle. Mikäli osaatte suositella jotain erityistä, niin vinkkejä otetaan erittäin mielellään vastaan! :)

Aku the sottapytty - herran ateriointi ei ole sieltä siisteimmästä päästä. ;)

Iran ruokinta

Halusin vastapainoksi nostaa vielä esille ratsukon toisen puoliskon, ratsastajan, ruokinnan. Aina puhutaan hevosen ruokinnasta, hevosen lihashuollosta, hevosen terveydestä jne... mutta erittäin oleellinen asia - ratsastajan terveys - pääsee hyvin usein unohtumaan. 

Vaikka hevonen olisi elämänsä kunnossa, sillä ei ole mitään väliä, jos ratsastaja on jumissa, huonossa lihaskunnossa, ei pysy tasapainossa tai jaksa oikeasti ratsastaa. Varsinkin Akun kaltaisen, ison ja massavan, hevosen ratsastajana olen todellakin ymmärtänyt asian - jos itselläni ei ole vatsalihakset kunnossa tai energiataso tarpeeksi korkealla, ei kokoamisesta tule mitään ja ratsastamista voisi kutsua lähinnä hevosen kevyeksi liikutteluksi.

Pyrin pääsääntöisesti syömään mahdollisimman terveellisesti (olen silti ihan mahdoton karkkihiiri!). Vaikka tällä hetkellä opiskelenkin, niin en halua tinkiä ruoasta tai sen laadusta. Lisäksi, kun olen tällainen tuulesta temmattu tikku, minun tulee huolehtia, että saan tarpeeksi energiaa jaksamiseen. Tärkeintä on syödä tarpeeksi proteiinia, tarvittava määrä hiilihydraatteja ja paljon vihanneksia ja hedelmiä - monipuolisesti ja terveellisesti. Syön myös d- ja b-vitamiinia purkista, sillä d-vitamiinin saaminen on täällä Pohjolassa mahdollista ainoastaan purkista, kukaan ei kykene ahtamaan naamariinsa niin paljon kalaa, että tarve tulisi sitä kautta täytettyä. 

Kolme tuntia uunissa hautunutta karjalanpaistia ja itse tehty perunamuusi. Nam!

Iltapalaksi hedelmäsalaattia, kauraleipiä juustolla, kurkulla, paprikalla ja basilikalla sekä dippivihanneksia.

Jokaisen valmennuksen tai rankemman omatoimisen treenin jälkeen juon palautusjuomaa. Olen ostanut Fitnesstukusta Recovery Pro -palautusjuomaa. Siitä noin puolet on hiilihydraattia ja puolet proteiinia. Olen itseni kohdalla todennut, että se banaanin syöminen ei vain yksinkertaisesti riitä kattamaan treeneistä palautumista. Ja voin kertoa, että tuon käyttämisen jälkeen eivät jalat ole olleet hapoilla valkkujen jälkeisinä päivinä! Suosittelen lämpimästi jokaiselle vähän vaativammin treenaavalle. 

Toiveaihe: Mistä kaikki lähti?

Kiitos Jillalle ehdotuksesta. :) Tässä siis tarina siitä, miten minun ja Akun kohdalla kaikki alkoi.

Toukokuussa 2012 menin Leevin omistajan mukana katsomaan hänen 3-vuotiaan suokkiruunansa ratsutusta Onnemaahan. Muistan siellä katselleeni Pikoa, sen ihanaa paksua otsaharjaa ja tummia silmiä, ja miettineeni, että voi luoja mikä satuhevonen! Akusta muistan vain sen, että sitä kehuttiin upeaksi suomenhevoseksi, joka on kilpaillut edellisen ratsastajansa kanssa kansallisella tasolla koulua ja tekee piaffin alkeet omistajansa kanssa. Päällimmäinen ajatus oli "vau".

Tuohon aikaan vuokrasin vielä edellistä vuokrahevostani, jonka kanssa yhteistyötä kesti jopa kuusi vuotta. Mutta olen sitä mieltä, että kaikella on aikansa. Sen luvun elämästäni oli tarkoitus loppua, jotta toinen voisi alkaa. Muutama viikko Onnenmaassa käynnin jälkeen tuli soitto, joka ratkaisi kaiken. Akun ja Pikon omistaja Satu ottaisi minut mielellään kokeilemaan hevosiaan, ja jos kaikki menee hyvin, voisin alkaa ratsastamaan niillä. 

Ensimmäisenä kokeilin Pikoa, jonka kanssa hommat toimivat. Pikon jälkeen oli myös Akun vuoro, ja fiilis oli huikea. Niin herkkää, pienestäkin avusta tai painon vaihtamisesta toimivaa hevosta en ollut vielä koskaan ratsastanut. Ratsastelin molempia aina, kun niiden omistaja ei ehtinyt. Hullaannuin täysin Onnemaan tilaan, sen kaikkiin eläimiin alpakoista kyyhkysiin ja rentoon meininkiin. Tallilla ei ollut muuten ulkopuolisia hevosia, paitsi vierailevina tähtinä M. Machin asiakkaiden koulutettavia ja tilapäisesti viipyviä myyntihevosia. Pikku hiljaa aloin tutustua myös muihin tallilla käyviin ihmisiin, jotka ovat nyt osoittautuneet aivan upeiksi tyypeiksi. Meillä on mahtava pieni porukka, jonka kanssa tästä harrastuksesta on ilo yhdessä nauttia.

Ensimmäisiä kertoja Pikolla, heinäkuu 2012

Ehkä kuitenkin ratkaisevin seikka oli se, kun poitsujen omistaja pyysi minut mukaan S. Aminoffin valmennukseen. Aloin käymään samalla valmennustunnilla Piko ratsunani, ja jossain vaiheessa kokeilin mennä myös Akulla. Valmentajan kokemus ja ammattitaito oli henkeäsalpaavaa. Edelleen mietin, miten ihmeessä valmentaja voi tietää ympyrälläni ulkojalkani asennon ja osaa kehottaa korjaamaan sitä? Näkevätkö hyvät valmentajat ihmisten ja hevosten lävitse? 

Kesä alkoi kääntyä syksyyn, ja fiilis sen kuin parani. 

Ensimmäinen startti Akun kanssa oli Lahdessa 25. elokuuta aluekisoissa helppo b -luokassa. Toinen tuomari antoi meille 65,4% ja toinen 57,5%. Mielestäni kumpikaan tulos ei vastannut todellisuutta. Innostuksen kipinä sai kuitenkin lisää tuulta purjeisiinsa...

Meininki on kummankin osalta hurjasti muuttunut näistä ajoista, elokuu 2012.

Syksyllä 2012 Satu sanoi, että hän voisi viedä Akun maneesitallille talven ajaksi, jos voisin jatkaa siellä ratsastamista. Siihen aikaan tilalla ei vielä ollut omaa maneesia. Minulle tämä sopi enemmän kuin hyvin, sillä kyseinen talli oli vain viiden minuutin ajomatkan päässä silloisesta kodistani.

Talvi meni maneesitallilla ratsastaessa. Aku ja Piko vuorottelivat pariin kertaan kumpi oli kotitallilla ja kumpi tällä toisella.

Joulukuussa 2012 olin taas valinnan äärellä. Olin ratsastanut poitsujen ohella myös Leeviä - kolme hevosta (ja satunnaiset muut ratsastettavat Onnenmaan tilalla) veivät aivan liian paljon aikaa, enkä voinut kunnolla keskittyä oikein mihinkään. En koskaan aiemmin elämässäni ollut kunnolla valmentautunut, ja nälkä alkoi kasvaa syödessä. Halusin keskittyä yhteen hevoseen ja oikeasti kehittyä, treenata suunnitelmallisesti ja katsoa mihin rahkeet riittävät.

Lähdin ennen joulua kahden viikon lomalle Espanjaan, jossa ajattelin ottaa aikalisän, hieman etäisyyttä asioihin ja miettiä, mitä haluan. Omistajien ja valmentajan kanssa keskusteltuani, punnittuani kaikkia asianhaaroja ja mietittyäni pääni puhki, päätin tehdä valintani: kun tammikuussa 2013 palaisin takaisin Suomeen, jatkaisin täysipainotteisesti Akun kanssa.

"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina.
Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu

Siinäpä meidän tarinamme ensimmäiset luvut - toivon mukaan niitä tulee vielä monta lisää. Tämän vuoden tammikuussa tuli siis vuosi täyteen oikeasti yhteistä taivalta. Tuntuu hullulta mutta samalla niin kiitolliselta, miten pitkälle olen nopeasti ilman kunnon resursseja (rahaa ja aikaa) päässyt, ja kuinka paljon olen kehittynyt. Koko aiemman hevoshistoriani olen vain puskaillut, mutta yhtäkkiä hurahdin kouluratsastukseen, aloin silloin tällöin käymään tunneilla ja vuonna 2012 starttasin ensimmäisissä aluekisoissa. Nyt istun tässä miettien menneitä, kirjoittaen ja ihmetellen, kuinka yhtäkkiä tilanne on se, että tällä kaudella tähtäimessä olisi kansalliset kilpailut. 

16.2.2014